NUTS Karhunkierros 166 - kevät 2021

Ajattelin tällä kertaa kirjoittaa kisaraportin, mutta en kisaraportin takia, vaan tarinan takia. Tämä tarina kumpuaa loppuvuodesta 2020, jolloin ystäväni Salon Heikin kanssa keskusteltiin tohtori Nooa Nykäsestä ja tuumasin, että Nooan pitäisi alkaa valmentajaksi. Heikki oli ihan samaa mieltä ja tästä rohkaistuneena päätin ottaa yhteyttä Nooaan. Heti alusta asti kävi selväksti, että olin ottanut yhteyttä analyyttiseen valmentajaan, joka ymmärtäisi elämäntilanteeni ja antaisi puitteet treenata omassa arjessa tavoitteellisesti.

Kävimme Nooan kanssa läpi tavoitteitani, jotka olivat verrattain yksinkertaiset.

• nostaa pk-vauhti alle 5min/km
• nostaa polkuvauhti 6min/km tasolle
• cooper >3000m
• kk166 sub25h

Näistä kaksi ensimmäistä liittyy siihen että haluan kehittää nopeuttani ja cooper siihen etten ole koskaan 3k rajaa rikkonut. Viimeisin tavoite uttf:n suorittamiseen. Nooa toppuutteli viimeistä tavoitetta todeten: "Katsoin tätä joskus ja muistelisin, että alle 25h on juossut KK:lla vain 10-15 henkilöä. Toisin sanoen, uskotko että saat treenattua itsesi kärkikympin tasolle, ehkä jopa kärkiviisikkoon?"

Valmennuksen piti alkaa 10km testijuoksulla, jotta selviää nykyinen kuntoni, mutta Matti hinkui poluille ja ex-temporee otin tiketin Vaarojen maratonille 130km kisalähtöön. Kaiken kaikkiaan oma tavoitteeni on olla naisten kärjen tasolla. Kolilla tutustuin Mira Hämäläinen-Iho juoksijaan, naisten sarjan toinen, jonka kanssa jojotimme vuorotellen toisiamme ohitellen. Mira ohitti minut aina tasaisilla osuuksilla ja minä painelin ohi mäissä. Tavoitteenani tuossa kisassa oli saavuttaa kaksi mahdollisimman samanlaista kierrosta, joka olisi muuten onnistunut, mutta ex-temporee lähdön takia otin huonot eväät matkaan ja en saanut jotain patukoita alas, joihin meinasin tukehtua. Tämä kostautui lievänä energiavajeena. Tulos oli kuitenkin top 10 sakkiin ja tulimme Miran kanssa yhtä matkaa maaliin. Miran tasaisen nopeus kuitenkin vakuutti minut entisestään siitä, että minun pitää kehittää nopeuttani.

Sain valmentajaltani harjoitusrungon, joka oli jaettu kolmeen 6 viikon treenisettiin. Ensimmäinen 6 viikkoa oli MK (maksimikestävyys) jakso, toinen VK (vauhtikestävyys) ja viimeinen olisi PK (peruskestävyys). Jokainen jakso loppuisi testiin, jotka oli asetettu tavoitteiden mukaisesti, mutta kuitenkin niin löysät että treenaamalla minun pitäisi pystyä ne saavuttamaan. MK-jakso loppuisi cooperin testiin 3000m tavoitteella, VK-jakso 10km 45min tavoitteella ja PK-jakso KK166 sub25h tavoitteella. Lisäksi treenimääriä tiputettiin reilusti, vastaten kulloisenkin jakson tavoitteita.

Tällä sabluunalla lähdettiin liikkeelle ja otin muistaakseni pienen varaslähdön, koska halusin päästä testaamaan miltä ne MK-vedot tuntuvat. Sitten tapahtui covid-19. Ensin poika sai riparilta taudin, mutta ei ihmekyllä tartuttanut sitä keneenkään. Tämän jälkeen keskimmäinen poika toi viruksen koulusta, tartutti vaimoni Heidin ja hän tartutti minut. Muistan kun tein mäkivetoja Ylistön mäkeen ja yskitti enemmän kuin normaalisti ja tajusin ettei kaikki ole kunnossa. Lopetin treenin kesken ja loppuillan yskin. Parin päivän päästä oli pää kipeä pari päivää ja sain positiivisen testituloksen. Kaksi viikkoa lepoa ja karanteeni oli muutenkin päällä. Vähän kävin välillä jaloittelemassa. Tämän jälkeen treenit jatkuivat varovasti, mutta kun kummempia ei tuntunut niin lisäsin tehoja.

MK-jakson päätteeksi kävin juoksemassa Heikin kanssa cooperin-testin. 3000m maaginen raja rikkoontui ja muutama sekunti jäi vielä aikaa kertoa fiiliksistä ;) 4:00min/km tasavauhdilla menin jäniksen perässä. Silleen hyvä, kun Heikki on vähän kovempi juoksusälli ja voi toimia jäniksenä. Nyt ei testattu sitä pystynkö pitämään tasavauhtia, vaan saavutanko fysiologisesti tavoitteeni.

Niin kivaa kuin MK-jakson tavoite olikin saavuttaa, olin jo vähän kypsynyt näihin treeneihin ja halusin vaihtaa VK-treeneihin :) Tässä vaiheessa ostin OH1 sykesensorin, joka helpotti merkittäväsi treenejä. Suunnon kello vaihtui Coros Apexiin, jossa olisi 30h akkukesto. VK-treenijakso päättyi. Onneksi Heikillä oli juuri sopivasti aikaa. Aamulla ja illalla olisi -20 astetta pakkasta, mutta iltapäivällä olisi kevätauringossa sopiva tunnin kolo tehdä 10km yritys. Täydellinen keli ja loppuaika 43:07 tuli helposti. Tuntui makialta. Palkitsin itseni lähtemällä työkaverini Migun kanssa hiihtämään Hiihtomaasta Metsoreittiä. Ylämäissä huomasi, ettei ihan täydessä iskussa ollut ja tuo reissu on ollut ainoa, jolloin on tullut soitettua Heidille josko voisi tulla hakemaan kesken kaiken pois. Viimeinen 30km olisi mennyt, mutta se ei olisi ollut enää mukava.

PK-jaksolla oli vielä yksi kuntoon laitettava asia. Kävin labrassa ottamassa hemoglobiini-arvot ja paljastui että minulla oli lievä anemia 120, kun miehen viitearvot ovat 134-167. Mietittiin mistä johtuu ja tutkittiin yläkautta ja alakautta. Mitään syytä ei löytynyt, joten rautakuuri ja kerran viikossa "sisäelin päivä". Mielestäni vauhti kuitenkin juostessakin parani. PK2 ylähaarukassa pystyin hölkkäämään jopa 4:35min/km kevyessä varustuksessa. Iltapolulla lampun valossa en enää uskaltanut juosta PK2:ta, kun vauhtia oli liikaa :D

Tilasin Wigglestä viisi pakettia geelejä ja pari elektrolyyttipötköä. Olin valmis matkaan viimeiseen koitokseen.

Karhunkierros

Lähtö oli klo 8:00 perjantai-aamuna. Siinä Vähäahon Onnin kanssa haasteltiin ennen lähtöä niitä näitä. Kyllä me tiedettiin mitä oli edessä. Olin säätänyt rajoittimen 165bpm, jotta en mene liian nopeasti menomatkaa. Ruokakello oli säädetty 30 minuutin väleille. Geelejä oli 50 ja 2 "varalle". Näillä kohti 25h alitusta.

No niin, startti tuli ja lähdettiin kylmillä jaloilla nousemaan Rukan mäkeä. Koska olen ihan hyvä mäissä lähdin reippaasti kapuamaan ylös. Kello alkoi töötätä varoitusta korkeasta sykkeestä, vaikka kävelin. 170 ok, normaalia - 180, täh, mitä! Vasen pohje meni jökkiin ekassa nousussa. Onhan tässä matkaa jäljellä, joten mennään rauhassa ja kattellaan. Kaipasin hierontakoulun käyneen Heikin käsiä Konttaisen huollossa, mutta ei näkynyt alun jälkeen kannustusta. Osasyynä tähän oli varmasti se, että olin alussa ottanut gps-laitteen pois päältä, koska ohjeessa ensimmäinen lause kertoi että laita gps-laite päälle. Vasta neljäs lause huomautti, että perjantain lähdössä gps-laitteet ovat valmiiksi päällä :D Minulle kyllä kerrottiin laitteiden olevan päällä, juuri kun olin nappia painanut. Tämän jälkeen tarkastin tilanteen ja laite vilkutti vihreää, joten oletin laitteen olevan kunnossa.

Vähän liian kovaa tulin alussa, vedin noin viiden hengen letkaa ja sijoitus oli ehkä kymmenen paikkeilla. Pissatauko ja letka pyyhälsi menojaan. Minä halusin juosta oman juoksuni, joten en alkanut ottaa muita kiinni. Lisäksi edeltävän päivän pizza alkoi tuntua suolessa. Maisalan Tuomas sai minut kiinni ja ohitti jossain kohtaa. Tuomaksen askel oli jotain niin kaunista. Pitkät jalat pitkällä kevyellä askeleella. Ei voinut kuin ihailla. Basecampin huollossa täytin pullot ja kävin töräyttämässä tortun. Helpotus oli melkoinen ja homma jatkui. Pohje oli myös parempi, mutta ei täydellinen.

Karhunkierros on nykyisin melkoista rollaattoribaanaa. Soratusta on pitkiä pätkiä ja menomatkalla vähän ärsytti tilanne, kun hyvät polut pilattu. Tilanne parani, kun pääsi pois pieneltä Karhunkierrokselta. Yhtenä välitavoitteenani oli hölkätä vitosella alkavia kilsoja lähellä Oulangan (55km) huoltoa, jossa Ounasjoen varrella on hyvää tasaista baanaa. Toinen asia jota seurasin oli kuinka kauan kestää kukin 40km siivu. Ensimmäinen meni alle 5h.

Toinen paikka jossa halusin vitosella alkavia kilsoja oli Basecampin huollon jälkeen. Itse huolto meni nopsasti. Uudet geelit kantoon ja roskat roskiin. Mutta huollon jälkeen kaikki ei ollutkaan ihan kunnossa. Reisissä tuntui ja pohkeessa. 60km kohdalla tajusin että olen juossut jalkani alta. Voi voi.. Lähdin toteuttamaan varasuunnitelmaani reippaasta kävelystä. Onneksi kävelytahtini pitkillä jaloilla on niin vauhdikasta, etten paljon jää hitaasta hölkästä. Tasaiset pätkät koitin hölkätä ja tekniset kävellä. Minusta tuli nimittäin kömpelö. Kun jokaisella askeleella on jaloissa pientä kipua, alkaa tiedostamatta minimoida liikkeen. Tämä johtaa siihen ettei ihan riittävästi nosta kenkää, jolloin saattaa potkaista juurta tai kiveä. Tämä on kauheinta mitä voi väsyneillä jaloilla tapahtua (pois lukien kaatuminen), kun joutuu tekemään nopean korjausliikkeen, joka johtaa yleensä jalan kramppeihin. Koitin ottaa mahdollisimman turvallisesti ja kompuroin vain kolmasti :)

Simpasen Juuso tuli vastaan noin 10km huollosta keveän näköisellä askeleella. Seuraava 40km meni vielä alle 5h. Miesten kakkonen tuli noin 2,5km huollosta, eli olin vain 5km ja huollon podiumista ;) Ei näillä jaloilla :D

Noin 10:30 olin Hautajärvellä (84km). Pizza ja alkoholiton olut naamariin, geelit taskuihin, 3 pulloa täyteen ja vaihdon teknisen pitkän merinopaitaan alle. Koitin lähteä ulos, mutta käännyin samantein takaisin ja lisäsin pitkän teknisen merinon päälle. Olin ulkona ehkä n. 10:45. Kaverilla oli silmän kanssa ongelmia, mutta lähti kuitenkin takas Oulankaa kohti, koska ohitti mut jossain vaiheessa. Huollon jälkeen pari kilometriä hölkkää, jonka jälkeen palasin kävely-hölkkä vuorotteluun. Koitin palauttaa jalkojani, mutta ei se homma tuntunut onnistuvan. Siinä tuli lyhyt sadekuurokin ja mietin pitääkö laittaa kuoritakki. Viimein laitoin ottaakseni sen kohta pois. Merino lämmitti niin paljon, että olin ilman päähinettä. Juoksu alkoi sattua ja hölkkäilin enää viiden metrin pätkiä. Kävelynopeuskin laski harmittavasti, joten kaivoin kepit esiin ja lähdin sauvakävelemään.

Oulangassa (110km) minua odotti mystinen vihreäkuulapussi, josta kaivoin pari karkkia. Juuri ennen huoltoa laitoin pettyneen viestin Nooalle: juoksin jalat alta 60km kohdalla. Geelit ja 3 juomaa. Matkaan. Seuraavalla välillä 83km starttilaisia alkoi tulla ohi. Etenin, mutta en nopeasti. Heitin hyvästit sijoituksille ja mietin ehdinkö edes tavoitteeseeni 25h alitukseen. Kolmas 40km, eli 120km, oli reilu kuusi tuntia. 5+5+6 oli 16, joten minulla oli vielä 8h jäljellä. Ongelmana oli äärimmäinen hitaus, kun vauhti tippui 13min/km tasolle. Voi, voi, tästä ei tule mitään. Iloitsin kuitenkin kilometreistä, joita tuli hitaasti ja erityiseti palatessani pienelle Karhunkierrokselle! Pian myös Heikki sai minut kiinni ja kyseli vointiani. Ei siinä pitkästi jutusteltu vaan sinne häipyivät orastavaan aamuun.

Tikutin Basecampin huoltoon ja kyselin onko colaa. Ei. Onko lihalienta. Ei. Täytin kaksi pulloa. Söin sipsejä ja pari banaaninpalaa. Lähdin jatkamaan, vielä olisi matkaa 15+7, eli seuraava väli noin 15km Konttaiselle ja sitten viimeinen puristus. Jalat oli ihan surkeet, mutta alamäissä koitin avata jalkoja. Ja sitten se tapahtui!!! Pystyin taas hölkkäämään!! En nopeasti, mutta pystyin kuitenkin. 80km kärsimys oli vihdoin ohi ja pääsin etenemään. Aivan uskomaton fiilis. Hölkkäsin loivat mäetkin ylös, kun en uskaltanut lopettaa. Menomatkalla ärsyttäneet soratukset olivat huomattavasti vähemmän ärsyttäviä tulomatkalla. Teknistä pätkää oli myös enemmän kuin muistin. Niitä kävelin reippaalla askeleella, koska koordinaationi ei ollut kunnossa enkä halunnut kompastella. Otin kolme päänahkaa ennen Konttaista. Totesin vaan etten tiedä mitä tapahtui. Ennen konttaisen vuorta oli yksi pitkä lasku, joka oli aika myrkyllinen etureisille, mutta eteenpäin mentiin.

Mirakin paineli jossain kohtaa sujahtaen ohi. Huusi nimellä ja taputti olalle tsempit. Oli ainakin triplasti omaan menoon vauhtia. Toinen sija oli tulossa. Tämä taisi tapahtua ennen Basecamppia. Vähän sumuista on muistikuva asiasta. Koivun Lari yökkäili jossain tiepätkällä. Tilanne oli kaksijakoinen, kun toisaalta siinä sai nostettua sijoitusta, mutta oli pahoillaan toisen ongelmista. Maaliin mies tuli - jokaisella omat ongelmansa.

Konttaisen lasku oli inhottava, mutta siitä vaan mentiin huollon läpi niin että heilahti. Iloitsin sekä kellon kilometripiippauksista että jokaisesta kilometripylväästä ja se maali vaan läheni. Valtavaaran torpan jälkeen tajusin että loppuhan on laskettelua :) No ei se ihan ollut, mutta jalat toimi jotenkuten. Nyt piti varmistaa maaliin pääsy ja ettei kukaan tullut ohi. Olin ohittanut tällä pätkällä kaksi perusmatkalaista lisää. Sijoituksesta ei ollut mitään hajua, mutta olin tajunnut että pääsen tavoitteeseeni 25h alitukseen.

Rukan viimeinen nousu. Joka askeleella hoin - rauhassa - rauhassa - rauhassa. Nyt ei höntyillä. Energia voi näin korkeassa mäessä vielä loppua, vaikka olin uskollisesti ottanut geelejä hitaasta vauhdista huolimatta. Virkkusen Elina kannusti huipulla, mutta siinä tuli juuri 83km kaveri kintereillä ja kyselin mikä matka. En halunnut päästää enää ketään ohi. Lähdin laskeutumaan hitaasti aika kipeillä jaloilla alas. Yhtäkkiä kuulin kuin Larin äänen ja säntäsin juoksunomaiseen jalkojen liikutteluun. Tää homma olisi vihdoin paketissa. Nyt UTTF kasaan jotta ei tarvi tulla heti uudestaan, pohdin. Maaliintulo tuntui hyvälle. Huusin: "alle 25!", mutta eihän muut ymmärtäneet että kyse oli puolen vuoden projektista, jossa oli aikataulutettu poikien parkour-kuskausta ja omia treenejä. Nostettu hempparia ja saavutettu kaikki tavoitteet. Tässä hetkessä ymmärsi kuinka voi hyvällä valmennuksella saavuttaa tavoitteet. Kiitos siitä Nooalle. Kiitos Heidille, että jaksaa "urheiluhullua". Kiitos Heikille pitkistä lenkeistä ja muusta hömpästä ja tuesta.

Nappailin viltin alla broilerkeiton naamariin. Olisinkohan lähtenyt siitä hitaasti tallustamaan ylös mäkeä kohti meidän hotellihuonetta. En vaan tiennyt missä olin. Siinä kohtaa kohonnut fiilis kääntyi aivan päinvastaiseksi. Huoneemme oli A208, mutta ei sellaista ollut ja ovet olivat kiinni, joten en edes päässyt kakkoskerrokseen. Siinä kohtaa tuli romahdus ja soitin mesellä ryhmäpuhelun. Heikki, Jani ja Ari vastasivat, kun aloin sönköttää jotain. Heikki lupasi tulla hakemaan minut siitä. Olin väärässä hotellissa - ovikoodin muistin siitä huolimatta :D En ollut koskaan ollut näin rikki ultran jälkeen. Alussa mennyt pohje on aikalailla kipeä. Etureidet. En saanut vasenta jalkaa kunnolla suoraksi. En edes tiedä onko minulla vesikelloja, koska en ole nähnyt jalkojeni pohjaa vielä. Kuivaa reitillä oli onneksi.

Laitetaan tähän loppuun vielä se tulos. Kokonaiskilpailun 8. ajalla 24:42.37 ja oman keski-ikäisen ikäluokan ensimmäinen. Siitä Teivaanmäen Pekalle helppo haaste. Paransin Lahtosen Tommin 2018 tekemiä Jyväskylä Trail Runners pohjia, vaikkei nykyistä nopeaa reittiä ja edeltävää voi kunnolla vertailla. Kelikin on usein kovin erilainen.

Nyt lepoa ja paikat kuntoon.