Alkusanat

Vuonna 2016 päätin että ensi vuonna juoksisin marathonin. Suunnitelmani oli hyvin ympäripyöreä: juoksemaan oppii juoksemalla, pyrin käymään viisi kertaa viikossa lenkillä, joista sunnuntain pitkä olisi yli 10 km ja muut päivät alle 10km. Tämä kuulosti ihan pätevältä suunnitelmalta, joten aloin hieman orjallisesti noudattaa sitä. Pitkästä lenkistä tuli usein polvet kipeäksi joten otin maanantain levolla.

Aika nopeasti kävi yksi asia selväksi, vaikka tällainen rutiinien toistaminen toisaalta tuntui helpolta, lenkin sisältöä ei ollut helppo suunnitella. Sippulanniemen pururata 4,3km oli liian lyhyt yhteen kierrokseen, mutta en vaan osannut mennä kahta kierrosta. Toisto alkoi puuduttaa. Ratkaisin ongelman suunnittelemalla reitin jossa pururata ja sen ulkopuolella oleva tieverkosto muodostivat kolme lenkkiä, joista muodostui noin 11km lenkki jossa ei ollut parin sadan metrin pätkän lisäksi yhtään toistoa koska kiersin uraa kahteen suuntaan. Joku voi toki kysyä miksen yksinkertaisesti juossut peruslenkkiä ensin myötä ja sitten vastapäivään. Tajusin asian vasta myöhemmin. Minulle reitin suunnittelu ja sen seuraaminen tuotti jostain syystä mielihyvää. Yhä vain harvoin lähden lenkille johonkin. Yleensä minulla on suunnitelma lenkistä ja pyrin sen toteuttamaan.

Tämä uusi peruslenkki oli toimiva kokonaisuus ja tuottaa iloa yhä silloin tällöin. Jossain vaiheessa sekin alkoi kuitenkin tuntua toistolta ja jouduin miettimään mitä tekisin seuraavaksi. Vastaus löytyi maanmittauslaitoksen kansalaisen karttapalvelusta. Suunnittelin reitin lähimaastoon joka oli sopiva n. 10km reitti (katso kuva alla (pikakartta.fi)).

Kiersin reittiä vastapäivään. Kaikki polut löytyivät ja varsinkin pitkä vauhdikas lasku alamäkeen kapeaa polkua oli mahtava kokemus. En silloin asiaa sen enempää miettinyt, koska luontokokemus sinänsä oli jo tuttu suunnistuksen puolelta, mutta olin juuri löytänyt polkujuoksun.

Polkujuoksu on mielestäni suunnistuksen ja maastojuoksun välimuoto. Tavallaan suunnistaa ei tarvitse osata, mutta ei siitä varsinaisesti haittaakaan ole. Kyse on kilpailulajista eli ihmiset kisaavat toisiaan vastaan tässä lajissa. Matkoja on esim. 15,30,55,80,100 tai 160 km. Minua ei varsinaisesti kisaaminen kiinnosta, haluan vain liikkua luonnossa ja polulla liikkuminen on vain niin paljon mielenkiintoisempaa kuin tiellä juokseminen että siinä on sitä jotain.

Juoksin syksyllä 2017 suunnittelemani marathonin. Tämä saattoi jäädä viimeiseksi pikitaivallukseksi, vaikken varsinaisesti edes päässyt tavoitteeseeni juosta alle 4h. En ollut asiasta huolissani. Tavoite vain asetti raamit tekemiselle. Pääsin maaliin, kai sekin jotain on. Tajusin kuitenkin mielestäni sen tärkeimmän ajatuksen: Juoksen nauttiakseni elämästä. Ajatus oli yksinkertainen ja kirkas. Haluan tulevaisuudessa juosta luonnossa nauttiakseni elämästä. Voin tehdä sitä muiden kanssa, mutta pääasiassa harjoittelu on tähän asti ollut sitä että olen yksin ja kuuntelen puhetta ja musiikkia kuulokkeista.

Minua kiinnostaa myös tietää psyykkiset ja fyysiset rajani. Toisaalta olen nautiskelija, eli mieluummin vedän hitaasti ja kivasti kuin lihakset kovilla ja lähellä pyörtymistä. Varsinkin kun olen kehostani oppinut että kovempaa vetäminen tarkoittaa yleensä sitä että suihkun jälkeen yrjöän lenkin jälkeen. En tiedä mistä se johtuu, mutta näin on käynyt jo useasti.

Marathonin jälkeen 50km kuulosti lyhyeltä, joten aloin miettiä pystyisinkö 80km suoritukseen ja miten tätä suoritusta varten tulisi treenata? Lisäksi jossain kevään lenkeillä sain päähäni että voisin juosta Jyväskylästä Tampereelle kahden yön pysähdyksellä. Kerran ajaessamme Jyväskylästä Tampereelle mietin voisiko matkan polkujuosta? Asiaa selviteltyäni totesin sen olevan perin hankalaa, mutta sen sijaan Virroilta laski Tampereelle pirkan taival kaukovaellusreitti. Hmm.. jotain 160..180km, pystyisinkö menemään sen Juhannuksen jälkeen yhtenä suoritteena kun on valoisaa? Olisiko minusta pitkän matkan taivaltajaksi? Valvominen ei sinällään olisi minulle ongelma ja toisaalta voisin tarvittaessa myös nukkua, sekään ei olisi ongelma. Tämä sai minut ajattelemaan pitkää matkaa, pystyisinkö saavuttamaan UTTF Finisher -liivin n. 40 vuotiaana? UTTF tulee sanoista Ultra Trail Tour Finland ja tarkoittaa kolmen vaativan ultra matkan (karhunkierros, pallas ja kolin vaarojen marathon) läpäisyä samana vuonna. Ultrajuoksijoita on vähän ja heistäkin vain marginaali saavuttaa Finisher -liivin. Kuinka pitkälle olisin valmis menemään etsiessäni elämän nautintoa? Kuinka paljon treeniä vaatii kasvattaa ultraajan verisuonisto, lihaksisto ja sydän? En pysty välttämättä ymmärtämään koko asiaa vielä. Ehkä tästä tietämättömyydestä on vain etua.