Virroilta veljelle
Ekan 32km jälkeen mietin että kyllä se maratoni menisi. Ennen maratonia tuli tehtyä hidas polkujumppa n. 50km pienellä vertillä. Sitten jotain 56km ja 1600m verttiä. Halloween hike 77km reilu tonni verttiä. Testijuoksussa 65km, 2100verttiä. Toukokuussa tulisi karhunkierros 80 ja 1600m vertikaalia. En ole siis juossut yli 12h kuin kerran. Nyt olisi tarjolla 3*60km poluilla jotka ovat arvoitus. Toki paljon tarjolla on tietäkin. Kysymys joka nousee mieleeni on kuitenkin: onko minusta siihen, kestänkö sen?
Joudun miettimään myös vaihtoehtoa mitä tehdä jos en jaksa? Onko epäonnistuminen vaihtoehto? On, tietysti. Ajattelin laittaa sopivin n. 20km välein E-merkin ja raatotaksille osoitteen. Toisaalta tiedän että matkalla tulee olemaan hetkiä jolloin seinä tulee vastaan. Silloin on vain löydettävä ovi. Ensimmäinen tuntemus siitä ettei enää jaksa ei saa olla keskeyttämispiste. Ainoa hyväksyttävä syy keskeyttää on kropan hajoaminen niin ettei sitä saisi enää kuntoon.
Minua kutkuttaa kuitenkin myös se vaihtoehto että onnistun. Pääsisin veljeni luokse. Pystyisin pitämään yllä ehjän suorituksen tankkaamalla 5km tai puolentunnin välein. Ilma ei olisi liian kuuma jolloin pärjäisin veden kanssa.
Asia vaatii selvästi pohdintaa. Pitää pystyä hyväksymään oma vajaavaisuus ja rajoitukset, mutta silti kysymään pystyykö niitä venyttämään. Joskus ne askeleet kuitenkin on otettava, joten kysymys on milloin? Vastaus mielessäni on juhannuksen tienoo.
Kommentit
Lähetä kommentti