Rakkakiviralli 2018 (Tonnihaaste)

Tavoite, unelma, matka. Oikeastaan keväästä lähtien kun Tommi jakoi haasteen olin alusta asti täysillä mukana. Mietin "osallistun" -näppäimen painallusta poikkeuksellisesti ainakin 8 sekuntia. Mukaan ilmoittauduttuani alkoi tavoite siintää silmissä: tonnihaaste tulisi olemaan kovin voimien mittelö oman jaksamiseni kanssa ja sen eteen tulisi tehdä treeniä.

Niille jotka eivät minua entuudestaan tunne selitän lyhyesti historiani. Nuorena päätin että joskus aikoisin juosta maratonin. Vuonna 2016 loppupuolella päätin sen olevan seuraava vuosi joten aloin treenata hyvin simppelillä metodilla kohti syksyn 2017 Finlandia-marathonia: juoksemaan oppii juoksemalla joten kävin noin 5 kertaa viikossa lenkillä tavoitteena alittaa 4h. Treenaaminen pikitiellä oli kuitenkin hiukan tylsää, joten eksyin poluille ja löysin uuden maailman. Jyväskylä Trail Runners yhteisö tuntui sopivan höveleiltä ja totisilta murjottajilta jotta varmasti tulisi runsaasti hauskoja ja hikisiä yhteislenkkejä. Pian jo järjestin itsekin polkujuoksutapahtumia. Olin myös asettanut itselleni uuden tavoitteen - läpäistä UTTF 40 ikävuoden heitteillä. Aloin treenata pitkiä 4-6h lenkkejä. Talvella tein jo 100km testilenkin. Lisäksi halusin tietää miten kroppani reagoi vielä pitemmässä rupeamassa joten siksi 100mailin testilenkki Virroilta Ylöjärvelle soolona ja tukemattomana. No olisin voinut jonkun kanssa mennä, mutta kukaan ei tullut mukaan :D

Lyhyesti ilmaistuna olin kokematon ja vähässä uitettu ultraaja ja aivan liian suuruudenhullu (=tyhmä) jotta lähtisin erämaan taottavaksi.

Silti lähdin ja täysin fokusoituneena. Minulla oli vain yksi tavoite tuolle viikonlopulle ja kaikki tekeminen alkoi kääntyä sitä kohti. Otin viikonlopun kummaltakin puolelta saldovapaan. Tiistaina olisin jo takaisin töissä suoraan bussista. Olin niin asennoitunut tähän asiaan etten menomatkaa edes ajatellut, mutta se alkoi torstaina pakkaamisella joka oli oikeastaan aika pitkä prosessi. Ruuat,juomapullot, elektrolyytit, varusteet, paluumatkan vaihtovaatteet, pyyhe, hammasharja, laturi jne. Perjantai aamulla 3:15 lähtiessä tajusin että minulla on vain shortsit ja t-paita kamoissa joilla pitäisi pärjätä juoksematta, mutta en kääntynyt hakemaan pidempiä vaatteita, voisin aina vetää merinot juoksurepusta.

Juoksukaverikseni lähtisi Lahtosen Tommi. Hän olikin yöllä laittanut kuvan teltasta johon vastasin kehuilla kortteerin komeudesta. Itseasiassa pe-la sekä su-ma yö oli minulla ihan harmaata aluetta. Minulla oli bussi Kilpisjärvelle, mutta siitä lähtöön oli setvimättä. Pohjoiseen oli ilmoittautunut 8 lähtijää, mutta ajansaatossa lukumäärä oli huvennut kolmeen, joista Mikael Heerman teki oman lyhemmän lenkkinsä viikkoa aiemmin. Olisinko yötä retkeilykeskuksella, jossain teltassa vai mitä? Yleensä aina pyrin kiinnittämään kaikki epävarmuustekijät ja etsimään ratkaisun, mutta nyt oli vain luotto siihen että kaveri löytyisi ja juoksemaan lähdettäisiin.

Onnibussilla Ouluun, jossa oli 5 minuutin vaihto Eskelisen linjoihin ja jatkettiin Rovaniemen kautta Kilpisjärvelle. Muoniossa oli vähän pitempi tauko ja otin Rollssista kana-aterian. Katsoin bussissa jonkun elokuvan ja dokkarin Barkley-maratonista tunnelman luomiseksi. Kolmas maaliintulija oli mielestäni rohkaiseva sanoessaan että pystyy tähän tavallinenkin ihminen.

Viimein Saana alkoi pilkottaa ja pian jäin Kilpishallille. Pihalla törmäsin Tommiin ja Jenniin jutustelimme niitä näitä. Kävimme ostoksilla. Kauppaan oli juuri tullut täydennys ja Norjan puolelta ihmiset tulivat ostosparatiisiin. Jotain pientä ostimme iltapalaksi ja kohta suuntasimme teltalle. Otin juoksurepusta hätämajoitteeni ja iltaa kohden aloimme koisia, herätys olisi seiskalta. No en minä kunnolla osannut nukkua jalat suorana, mutta jotain pätkiä kuitenkin. Illalla Tommi pakkasi evästä, gsm-numerot tuli vaihdettua ja sovimme että jos toinen katoaa niin palaamme siihen pisteeseen jossa toisen on viimeksi nähnyt. Pidin tätä sääntöä vähintäänkin hassuna sillä eikös täällä näe tolkuttoman pitkälle, ja miksi toinen etenisi toisesta erillään?

Rise and shine! Kortteerin kovimmat kollit olivat reippaina ylhäällä ja valmistauduimme lähtöön. Kamat kasaan, kevyt aamupala, hampaiden pesu, valkovaseliinia jalkoihin ja vinusiin; teltta pakettiin ja veimme ylimääräiset kamat Sannalle joka palauttaisi ne meille sunnuntai-iltana. Minun pikku reppu ja Tommin valtava rinkka.

Lähdimme nousemaan Tsahkaljärven suuntaan soratietä. Melkoista rollaattoribaanaa ovatkin vetäneet etelän vetelille. Olipas se outoa nousta järvelle. En todellakaan ole tottunut että järvi olisi ylhäällä. Siinä tarkasteltiin rakennukset, mutta huussi puuttui. Joutuisimme tekemään aamutarpeet johonkin luontaisempaan pisteeseen siis. Jäin ottamaan kuvaa ja puhelimen käynnistys kesti. Kuvan napattuani en nähnyt Tommia missään. Aloin miettiä kuinka nopeasti hän tulisi takaisin kun minua ei näy :D Siinä tuntui minuutit pitkältä ennen kuin sain sinisen selän taas näkyviini tunturikoivujen kätköstä jonkun matkaa reippaasti käveltyäni. Hyvin lähti liikkeelle, mitenkähän meillä tunturissa sujuu :D

Jonkin matkaa järven viertä ja suuntasimme ylös kohti Ailakkavaaraa jossa vastaan tuli poroaita. Menimme yli aidasta ja kohta täytimme purosta juomapullot joihin lykkäsin myös elektrolyytit mukaan. Sitten taisimme pyöräyttää vaivaiskoivun haarassa aamutortut. Nyt olimme tyhjennetyt ja täydennetyt matkaa varten.

Ailakkavaaralle nousu oli varsin helppoa. Valehuippuja tuli perä perään. Ylhäältä oli myös mahtava näkymä Termisjärven suuntaan jossa viereiset vaarat muodostivat kuin lapin portin.

Siinä karttaa ihmetellessä tajusi että pisteemme kartalla liikkuu melko hitaasti. Maanpinta oli välillä hieman hiekkainen ja kyselin Tommilta onko täällä muurahaisia. Ei kuulemma ollut nähnyt. Jonkun aikaa jolkoteltuamme totesin ettei täällä tarvita muurahaisia, "me ollaan niitä muurahaisia" - niin isolta kaikki tuntui ja niin pieneksi sitä ittensä tunsi!

Ailakkavaara oli juostavaa, pehmyttä baanaa, suorastaan herkullista. Teimme, tai minä tein (minulla oli karttalaukku edessäni ja kompassi), ensimmäisen pummin menemällä Ailakkapahtalle (pahta - jyrkänne), eikä varsinaiselle huipulle, mutta näkymä oli komia Ailakkajärvelle.

Tommi koitti leimata, mutta kuului vain säälittävä töräys. Rastille olisi vielä 980 metriä. Siis täh? Gps totesi meidän olevan pahtalla ja huippu olisi tosiaan kilometrin päässä. Minä luulin sitä töyrästä omaksi vaaraksi. Normaalisti suunnistaessa viereiselle huipulle virheen sattuessa karauttaa 5 minuutissa, nyt olimme saman vaaran eri huipulla ja kilometriin menisi ehkä vartti. Kartalla ero oli muutaman sentin, tunturissa saisi olla tarkkana suunnan kanssa. Korjausliikkeen jälkeen saimme rastin kerättyä huipulta löytyneen kivikasan viereltä. Näkyi myös ne kaksi lampea jotka oli karttaan merkattu, joita emme aiemmin löytäneet. Pienikin korkeuskäyrä tuntui helposti pimittävän kaikki polut, purot, joet kun laskeutui alas huipulta.

Sattumusten jälkeen jatkoimme Termisvaaran suuntaan. Edessä olisi myös tunturisoita. Opin matkalla palsasuon tarkoittavan suota joka ei sula koskaan, eli osa suosta on ikiroudassa ja siksi niiden jäinen möykky on korkeampi muita osia. Pari kertaa vähän kengätkin kastuivat, vaikka Tommihan yritti viimiseen asti pitää varpaansa kuivina. Jossain välissä hyppäsimme puron yli jossa ui 20cm pitkä rautu aivan kirkkaassa vedessä. Olipas se liikkuva ja hauska tapaus.

Tunturin lähestyessä aloimme saada myös esimakua rakkakivikoista. Jos et tiedä mikä on rakkakivi niin jyväskyläläiset voivat käydä kokeilemassa kanavuoren luontopolunalun pahimmat kivikkopätkät ja miettiä että sellaista kivikkoa on kilometri joka suuntaan ja sinä olet sen keskellä, tai, juosta Muuratsalo ympäri rantaviivaa pitkin kiveltä kivelle pomppien.

Termisvaaran huippu oli vielä ihan saavutettavissa. Sain päähäni tehdä pienen haastattelun Tommista joten se on tässä.

Lähdimme huipulta pohjoiseen kohti jyrkännettä. Sanon ihan suoraan että siinä oli 30-100m niin pystysuora tiputus että ei todellakaan kannattanut kokeilla onneaan. Näin sen vasta alempaa, mutta jos tätä hommaa tekisi sumussa ja lähtisi tai kääntyisi väärään suuntaan pikkuhiljaa, oli kuolemanvaara ihan todellinen. Todella tarkkana saisi olla sumuisessa tai pilvisessä säässä.

Pahinta oli kuitenkin se kivikko, rakka, joki oli terävää ja isokokoista, välillä pienempää. Eteneminen oli hidasta ja vaivalloista kiveltä kivelle hyppimistä. Varsinkin alaspäin tuleminen oli hankalaa. Jokainen askel kuulosti kuin olisi hypännyt hiekkapaperille niin kuivaa siellä oli. Rutina vain kuului kengän alta koska kiven päällä oli sellaista jäkälää. Kivillä pysyi ihan hyvin ja pääsääntöisesti kivet pysyivät paikoillaan. Kerran yksi valtava kivi lähti kaatumaan altani. Hiukan taisin pelästyä, mutta ei niin pahasti että olisi tullut ruskeaa vauhtiviivaa pöksyyn.

Ohitimme toisen poroaidan Termisjärven rannassa. Siinä täytimme taas pulloja ja pidimme lyhyen tauon.

Oli vuorossa elämäni ensimmäinen kahluupätkä. En ole käynyt vaeltamassa kuin lyhyesti etelässä. Kuulemma tänä talvena oli ollut metri vähemmän lunta kuin yleensä ja lämpimien kelien takia oli varsin kuivaa muutoinkin. Päävirralle tultaessa oli näky varsin helpottava kivien paistaessa pohjasta, edes kenkiä ei tarvitsisi kastella.

Noin kuutisen tuntia myöhemmin oli näissä maisemissa surullisempi tunnelma kun norjalainen gyrokopteri tuli maahan ilmeisesti Jollanoaivin rinteille. Tapaturmassa kuoli pilotti, mutta matkustaja selvisi. Uutinen

Aloitimme nousun Jollanoaiville. Alkunousu oli puoliksi puroa joka virtasi jostain ylhäältä. Sitten käännyimme enemmän pohjoiseen ja alkoi hyppely kiveltä kivelle. Rakkakiveä. Lisää rakkakiveä. Ja vielä lisää rakkaa. Siellä riitti terävää kulmaa ja pyöreämpää. Irtokiveä ja kiinteämpää. Pientä ja isoa kiveä. Ennen kaikkea kiveä. Pompoti pompoti olipas hauskaa. Jossain kohden Tommi teki fiksumman reittivalinnan ja minä menin helppoa polkua joka muuttui vaativaksi kiipeilyksi. Mies sai ainakin sadan metrin kaulan jota oli työläs ottaa kiinni näissä olosuhteissa. Reittivalinta on arvokasta.

Jollanoaivin jälkeen suuntasimme luoteeseen kohti Guonjarvaaraa. Jollanoaivin kivikoista päästyämme tuli välillä ihan juostavaakin pätkää. Pysyttelimme aika paljon samalla korkeuskäyrällä ja välttelimme turhia nousu- tai laskumetrejä. Yllätykseksemme loppuun merkattu kierrettävä jyrkänne (pahta) olikin hiekkainen eikä niin jyrkkä kuin miltä se kartalla oli piirretty. Nousimme diagonaalia hiekkarinnettä Guonjarvaaralle.

Pian leimauksen jälkeen ensimmäiset jyrähdykset kantautuivat korviimme. Ukkosrintama oli lähestymässä ja kaakossa näkyi mustaa pilveä. Laskeuduimme Kuonjarjoen varaus- ja autiotuvalle. Tommi ei halunnut mennä ylös seuraavalle vaaralle mikäli ukkostaisi. Pian alkoi sade ropista ja pari muutakin ryhmää tuli sisälle. Sisällä oli kuuma ja minulla alkanut aavistuksellinen huono olo paheni selvästi kun olin juonut n. 7 dl äskeisellä joella koska raajoissa oli pientä suonenvetoa joka voi viitata nestehukkaan tai suolanpuutteeseen.

Olen vielä nuori ja kokematon ultraaja joten oman kropan tuntemus kehittyy joka retkellä. Yksi juttu jonka olen huomannut on että jos juon liikaa kerralla pitää kävellä melkoisen pitkään ennen kuin vatsani on taas hyväntuntuinen. Jotkut juovat litran helpolla, minulle taas tulee huono olo ja tuntuu kuin vatsassa olisi pato. Ehkä jännitän hieman vatsaani, en tiedä. Tämän takia juon mieluummin vähän jatkuvalla syötöllä. Nyt olin juonut jälleen liian vähän. Pitäisi vaan ahkeraan juoda mieluummin liikaa. Jokainen karttaan piirretty sininen viiva oli käytännössä ollut soliseva puro josta vettä olisi saanut otettua lisää. En ollut pissannut vielä kertaakaan.

Kokeilimme lähteä jatkamaan matkaa kolmasti ennen kuin lähdimme. Viimisellä kerralla olo oli noustessa jo pyörtymispisteessä ennen ulos pääsyä niin kuumaa sisällä oli yhdistettynä alhaiseen hemoglobiiniini. Olen koittanut syödä veriruokaa kerran viikossa muutaman kuukauden ja selkeästi sitä saa vielä jatkaa. Laitoin kuoritakin päälle koska palelin, mutta se oli täysin turhaa. Noustuamme noin 100m huusin taukoa ja puuskutin kivellä. Sain kuoritakin riisuttua päältä ja olo alkoi kummasti helpottaa. Rakkakivi oli tällä vaaralla erilaista, liuskemaista ja kerroksista. Eteneminen tuntui turvallisemmalta, vaikka laakakivet olivat liukkaita ja kivet olivat kunnolla kastuneet. Liukkaita olivat myös rapistuneet kivenmurut isompien kivien päällä. Askel piti koittaa saada kiven reunalle. Kopautin muutaman kerran nilkkani viereiseen kiveen jalan luistaessa. Ylhäällä totesin vaan lakonisesti että käyhän leimaamassa minä vähän lepäilen. Huono olo viileässä helpotti merkittävästi, mutta pieni tauko ei olisi pahitteeksi. Ehkä rapsun hitaampi olin liikkeessä, en kuitenkaan merkittävästi. Tai ehkä asiaa pitää tiedustella Tommilta.

Suuntasimme seuraavaksi Kahperusvaaraa kohti. Ensin pohjoiseen Siktagurran vajoaman reunaa ja siitä eteenpäin ohittaen pohjoisen kautta väliin jäävä hieman pienempi nyppylä. Puolet matkasta oli kiveltä kivelle pomppimista ja puolet suht koht nopeakulkuista joko pienempää kiveä tai parhaimmillaan jonkinlaista maapohjaa. Kahperusvaara oli ehkä tylsin huipuista, vaikka onhan se melko korkea suomalaiseksi tunturiksi (1143,6 m). Tylsyyttä korosti tasaisuus. Emme esimerkiksi oikein tuntuneet löytävän huippua. Leiman otimme väärältä huipulta, oikea huippu oli hieman eri paikassa. Kartta oli tehty ilmeisesti ennen laserkeilauslentoja, joten korkeuskäyrät on piirretty ehkä käsipelillä.

Kahperusvaaran jälkeen suuntasimme alas laaksoa kohden Meekonvaaran suuntaan. Se olikin melkoinen kokemus. Edellisellä vaaralla ollut liuskekivi oli vaihtunut takaisin tasapaksummaksi. Sateen kastelema kivi ei rapissut vaan oli liukasta, varsinkin se rapinaa aiheuttanut jäkälä. Omat kengänpohjani olivat jo aamusta melko riekaleina kumiosien irrotessa. Ei Salomon, ei näin. Luottamus kengän pitoon oli huonon ja erittäin huonon välillä. Tommi hyppeli alas melkoista kyytiä, minulla taisi painaa vastuu viidestä elätettävästä hieman enemmän. Siihen kivikkoon ei vain halunnut itteään loukata ja kiveä riitti. Koitin siis ottaa tarkasti. Alaspäin tullessa alkoi myös hyttysiä ilmestyä. Tommi tuli lumen peittämään kohtaan ja huikkasin että onko siellä hyttysiä sillä nyt olisi kuvauksellinen kohta. Sain vastaukseksi kolme joten nappasin kuvan. Kuvassa on tuollainen notko jossa kivet olivat paljon pienempiä ja kuluneempia kuin muualla. Kun vihdoin pääsimme alas kumpikin katsoi toista kysyvästi ja Tommi sanoi ensin että oli liukasta onko järkeä jatkaa. Totesin että samat ajatukset, nyt ei ollut enää turvallista. Päätimme keskeyttää ja suunnata Meekon autiotuvalle yöksi. Sinne tosin oli matkaa monta kilometria vielä ja hyttyset olivat saaneet vihiä olinpaikastamme. Hyttysiä ei ollut vielä paljon koska nenään ja silmiin ei ollut tunkua, mutta pää, hartiat ja korvat kelpasivat.

Saivaara tuli näkyviin ja kohta pääsisimme autiotuvalle. Voi tuska se oli kuuma paikka. Vaivuin voimattomana makaamaan. Oksetti. Koitin käydä välillä ulkona oksentamassa, mutta siellä oli niin viileä että tuli hyvä olo. Kumman pahan tässä nyt sitten valitsisi: hyttyset vai kuuman. Koitin yötä myöten juoda ja onnistuin käymään myös pissalla yöllä. Jaloissa veti suonta, eikä pienessä hätäpussissa nukkuminen varsinaisesti onnistunut. Tykkään nukkua niin että toisen puolen raajat on suorana ja toiset koukussa. Makuupussissa ei jalkaa saanut koukkuun. Toinen yötä häirinnyt tekijä oli raskaansarjan kuorsaava saksalainen. Heitä oli kolme joista yksi oli eri porukkaa. Hän osasi vähän suomea. Selittäessämme hänelle mikä oli ollut reissumme tarkoitus hän piti meitä hulluina. Tiedustelin miten hän oli oppinut puhumaan suomea, oliko hänellä kentiessuomalainen tyttöystävä. Ei, hän vain piti siitä miltä kielemme kuulosti. Sanoin hänelle: "ja sinä pidit meitä hulluina?!"

Aamulla kahdeksan maissa herättelin Tommia ja kyselin lähdetäänkö retkeilemään. Niin hauskaa kuin eilen oli ollutkin, tulimme 56km ja evakkoretki takaisin Kilpparille olisi "vain" 34km joten nautintoa olisi vielä luvassa avokämmenellä.

Suuntasimme kohti Saivaaraa sillä olin unelmoinut sen päälle kiipeämisestä koko reissun ajan. Se oli kohokohta, ei Haltin rinne. Kiersimme etelän kautta ohittaakseksemme vaivaiskoivikot joita oli lähempänä Skadjajärveä. Reippaalla ja innokkaalla askeleella otin reilun etumatkan Tommiin. Halusin löytää sen plakaatin vaaran päältä. Vaikka päälle itäpuolelta tuli polku, joutui pienen pätkän menemään nelivedolla kallioiden välistä. Tommi on pieni sininen piste kuvassa.

Ja löytyihän se Urho Kaleva Kekkosen muistolaatta ja olipa komea.

Sitten oli aika ihastella maisemia. Termisvaaran laelta näkymä oli kertakaikkiaan mykistävä eikä näkymät hassumpia täältä Saivaaraltakaan olleet.

Sitten suuntasimme ns. valtabaanalle ja lähdimme retkeilemään polkua kohti Kuonjarjoen autiotupaa. Sieltä Saarijärven autiotuvalle. Soitin kotiin kun Saana ja elisan masto alkoivat pilkottaa. Saimme myös virkistävän sateen päällemme vartiksi. Periaatteessa se laaksobaana oli vähän tylsää nyt kun eilen oli tehty kunnon seikkailu, vaikka saihan silläkin mennä muutaman kosteikon poikki ja pomppia kiveltä kivelle. Siinä ei kuitenkaan ollut ollenkaan sitä vaaran tuntua joka oli tuolla ylhäällä jossain. Tapasimme useita vastaan tulevia vaeltajia ja ohitimme muutamia. Kyllä se vaan kevyellä repulla on nopsampaa tää liikkuminen. Alamäkiä tuli myös juostua vaihteluksi. Tsahkaljärvestä lähti ihan hieno putous josta on vielä kuva. Sitten menimme syömään Kilpisjärvelle buffet pöytään. Että teki hyvää saada salaattia kaiken sen energiapitoisen mässyn jälkeen.

Tuli vedettyä ihan tukeva lounas tai ehkä oli jo päivällinen, tiedä näitä paikallisia aikoja. Ulkona koitimme haalia kyytiä retkeilykeskukselle kun yllättäen saimme kyydin taas Tommin kaverilta Ropinsalmen pirtiltä. Otimme telttapaikan koska tarkoitus oli käydä seuraavana aamuna ennen bussia toppaamassa vielä Saana. Vietimme someaikaa odottaen milloin Sanna pääsisi töistä ja toisi varusteemme. Kun hän löysi meidät hän oli oikein iloinen kuullessaan ajatuksesta että ensin menisimme saunaan - olimme jonkinsortin ympäristökatastrofi kuulemma, varmaan viittasi Tommin ajamattomaan sänkeen.

Kylläpä sauna teki hyvää. Sitten kerroimme Sannalle reissustamme ja hänellä silmät loistivat juttua kertoessa. Tuli kerrattua kaikki tähän kirjoittama ehkäpä kartan avulla. Joskus illan myötä hän lähti koiria ulkoiluttamaan ja me otimme rennosti retkeilykeskuksessa. Seuraavana päivänä kävisimme toppaamassa, suihkussa ja pakkaisimme kamat bussiin.

Yöllä saimme viereemme taas kuorsaajan. Se kuulosti ihan kuin hiacen sivuovea olisi avattu ja suljettu koko ajan. "Jäikö jotain?", "Okei, suljen tän", "Eiku", "No mitä jäi?" Eiku, ei mitään kai", "Ok, no vedän tän kiinni.", "Jäi sittenkin"... ja aina ovi meni edes takas. Volyymitaso edeltävään yöhön oli niin paljon pienempi että tämä autokuorsaaja ei pahemmin haitannut. Nukuin kevyitä tunnin unia. Puoli kahdeksalta olin jo ihan valveilla ja kahdeksalta herätin Tommin. Mikaelilta meni 50 minuuttia ylös joten luultavasti meidän reissuumme menisi kaksi tuntia. Aamutoimien jälkeen lähdimme nousemaan. Vajaassa tunnissa olimme ylhäällä. Puolivälissä tuli melkoisesti kummasteltua ylös raahattua trampoliinia. Pilvet olivat tiellä joten odottelimme selkeämistä hetken ennen kuin alkoi saada otoksia.

Alaspäin tulimme hölkäten kuten polkujuoksijan vähintään pitääkin. Monet pitivät menoamme vauhdikkaana vaikkei se toki sitä ollut. Olimme ilmeisesti ensimmäisiä huiputtajia, koska Saana alkoi vaikuttaa varsinaiselta turistirysältä. Niin paljon sakkia ylöspäin puikkelehti. Alhaalla kävimme suihkussa ja varmistin bussin aikataulun. Äh, jostain syystä olimme muistaneet sen puoli tuntia pieleen, meille tuli pieni hoppu saada kaikki kasaan, mutta onnistuimme ihan sujuvasti. Bussi teki nopean pysähdyksen Kilpishallilla joten emme ehtineet ostaa eväitä, toki Tommilla niitä vielä oli suurin määrin, mutta omat evääni olivat ns. jo syödyt muutamaa irtokarkkia lukuunottamatta. Noh, saisin Muoniossa taas haettua kana-aterian joten odotus ei olisi liian pitkä. Muoniossa olin melkein ensimmäisenä tilaamassa ja koitin loppuun saakka odotella evitäni kun näin bussin liikahtavan. Äkkiä juosten perään. Ei saanut 15 minuutissa tehtyä ateriaa tällä kertaa. No, tässä elämässä on tullut sen verran kärsittyä että tätä menetystä ei voinut laskea kuin normipäiväksi. Rovaniemelle oli kuitenkin vielä pitkä matka pikku nälässä. Rovaniemellä mietiskelin että luulin sen ennen olevan pohjoisessa, nyt tiedän että siitä on vielä pitkä matka pohjoiseen. Sain pienet eväät haettua kaupasta ja Tommi sanoi että menee Rovaniemi-Oulu välin raiteilla jotta ehtii kotiin nukkumaan. Hyvästelimme ja minä jäin mutustamaan eväitä odottaen bussia.

Oulussa kävin syömässä pizzeria Finlandiassa kebabin ranskalaisilla jona jälkeen kävin meren rannalla. Tuli hirveän sosiaalinen olo mutten nörttinä uskaltanut kenellekkään puhua joten palasin bussiasemalle. Siellä oli kaksi saksalaista leidiä jota olivat tulleet Kuusamosta karhunkierrokselta. No sittenhän meille riitti juttua. Aikanaan bussi saapui ja ihmeekseni bussi oli lähes puolillaan. En saanut nukutuksi oikein millään. Hoipuin toimistolle ja lysähdin mustalle karvamatolle unille. Heräsin puolen tunnin päästä kylmään. Hain takin jalkojen päälle ja nukuin puolitoista tuntia putkeen. Vähän ennen seiskaa hiivin omalle paikalleni pönöttämään. Tiistain työpäivä oli alkanut.

Aatokset

• Tapahtuman nimi on Tommilla vielä hakusessa, mutta minulla on selvä näkemys oikeasta nimestä ja se on tietenkin "Rakkakiviralli"
• Turvallisuuden takia voi joutua etenemään melkoisesti hitaampaa, esim. kivien kuivumista odottaen. Kilpailullisesti 40h maksimiaikaa pitänee isontaa. Rakkakiveä on paljon.
• Myöskin sopivan sääikkunan löytäminen saattaa olla odotuttavaa, joten matkaan tulee voida lähteä esim. 2 viikon sisällä.
• Olisi kannattanut ottaa enemmän vapaapäiviä ja jatkaa kivien kuivuttua
• Kunnon kengät, ei irtopohjia tai pohjaa joka koostuu pienistä paloista
  
• Juo riittävästi, käytä oikeaa elektrolyyttiseosta
• Tarkista suunta kompassista, usein ja aina
• Kaksin on turvallisempi tuntu
• Nautittua tuli reilusti, ei haitannut vaikka homma jäi kesken. Turvallisuuden takia voi aina keskeyttää.

Reittijäljet

• https://www.strava.com/activities/1723656186
• https://www.strava.com/activities/1723655241
• https://www.strava.com/activities/1723655153