Liivivuoden trilogian päätös: YPH 164 ja VM 130
Mitä tapahtui Karhunkierroksen jälkeen?
Karhunkierroksella jalat olivat kohtalaisen kovilla, kun kylmiltään lähdettiin isoon nousuun. Rukan mäessä vasen jalka taipeen ja pohkeen osalta tuntui oudolta. Ja olihan matkaa enää 165 kilometria jäljellä. Kisa meni tästä huolimatta tavoitteisiin, mutta palautuminen ei ole koskaan aikaisemmin ollut yhtä vaativaa. Kastelin hikoilemalla lakanat neljänä yönä peräkkäin. Lisäksi vasemman jalan oudolta tuntunut alue muutti väriä ja oli tulehtunut. Ei minulla tällaista palautumista ole koskaan aikaisemmin ollut. Yöllä vasemmasta jalassa oli myös hermosärkyjä. Vasenta jalkaa ei voinut pitää suorassa, eikä toisaalta koukussa. En edes saanut vasenta kantapäätä peppuun.Minulla oli suuret suunnitelmat lähteä Tommin matkaan Joensuusta 2vko:n vaellukselle, mutta kroppa ei antanut myöten. Heikki hieroi minua kahdesti ja hierojakoulun Timo Pasanen kerran. Lisäksi iltaisin hieroin taipeesta paikallisesti möykkyjä. Vealtamaan ei ollut mitään asiaa. Pääasiassa käytin 2vkon loman palautumiseen kotona. Kolme viikkoa Karhunkierroksesta aloitin antiklimasoitumisen lämpöön, kun alkoi liikkuminen olla mahdollista ja pääsin mm. kyykkyyn. Luin juoksija-lehdestä viiden kuuman lenkin riittävän miehille, mutta en tiedä päteekö tulos minuun tai ultraan. Minä olen aina se, joka poistuu ensin saunasta tai menee alalauteelle. Sietokykyni kuuman kestolle on aina ollut huono. YPH:lle oli ennuste 25 astetta, joten asia hieman vaivasi.
Heikin kanssa käytiin juhannuksena n. 40 kilometrin lenkillä, josta video. Lenkki meni kohtuullisesti, joten pieni toivonkipinä YPH:lle syttyi.
Ylläs-Pallas 164km
Ylläksen kisasta tulisi välikisa. Olisi ollut kiva viilettää reitti n. 24h, jotta pahin kuumuus olisi vältetty, mutta ei ollut kroppa siinä kunnossa. Laitoin sykehälytyksen 165 bpm, joka on vähän pk2:n puolella. Pian lähdön jälkeen tuli ekat hälyt, vaikka vauhti 5:30...7:00min/km. Ärsytti, mutta koitin hidastaa. Lämpö luultavasti nosti sykkeitä 10 pykälää. Ensimmäisessä huollossa meinasi käydä joku moka, unohdin täyttää pullot tai jotain muuta yhtä fataalia. Jouduin kiertämään takaisin, onneksi en kerennyt pitkälle. Pyhäkeron nousussa sain Annan kiinni 65km lähdöstä.Tunturin päällä tuli uusi älynväläys säästää kroppaa ja pilvivarjossa hölkkäsin, varjottomassa kohdassa reipasta kävelyä. Olli Pitkänen sai minut kiinni ja jatkoimme sellaista mukavaa kyytiä kohti Ketomellaa. Toisin kuin muut juoksijat, minä pidin kovasti juuri tästä Ketomellan koukkauksesta. Olotilani ei ollut ihan hääppöinen Pallasta lähestyessä. Kanakeitto sisuksiin ja juomaa. Jotenkin olo parani reilusti ja osin viilenevä ilma helpotti. Jaksoin hölkätä helppoa mäetöntä ja reipasta kävelyä muuten. Olli jäi biokätkölle emmekä enää tavanneet. Tuo polku Pallakselta oli melko vaativaa paikoin mutkaisuutensa ja oksien vuoksi. Kerran pysähdyin laittamaan vaseliinia kantapäähän ja jostain syystä kimppuuni hyökkäsi heti isohko ryhmä lentäviä faneja.
Matka eteni, mutta vauhti ei ollut kaksinen. Jossain vaiheessa laskin ettei mitään mahdollisuuksia hyvään aikaan ja halusin pelastaa vain maaliinpääsyn. Olisikohan ollut Kukastunturin lähellä jolloin Heikki 100km matkalla juoksi mut kiinni, yrjösi ja mentiin hetki rauhaksilteen. Annoin suolaa tai kipulääkettä, en muista. Sitten mies paineli horisonttiin. Viimeiseltä 30 kilometriltä muistan ainakin sen pitkän puron, jonka vieressä meni pitkospuut. Kiva pätkä, mutta jotenkin ei tässä vaiheessa jaksanut välittää. Sitten alkoi porotus. Kiveä ja soraa ilman puiden varjoa, sekä aurinko. Jos ei kroppa keittänyt, niin mielessä keitti.
Ylläksen huollossa hohhailin ennen nousua. Ei kai, ylös vaan kohti 500m vertikaalinousua. Olin noussut ehkä 200 vertikaalimetriä, kun oli pakko istua alas huilaamaan. Sykkeet alas ja uusi yritys. Ylläksen kivien rakenne oli ihan syvältä - sellaisia teräviä ja liikkuvia. Siinä meni jonkinlainen aita, josta tuin matkaani. Jouduin pysähtymään vielä kolmasti ennen ylös pääsyä. Nyt vaan rauhassa, jotta en pyörry. Ylhäällä oli vielä lisäylläri, kun piti mennä jonkin kaivannon läpi. Matka alas oli kärsimys. Joku nainen kirmasi treeninä juosten vastaan. Toivotti tervetulleeksi maaliin.
Viimeisestä huollosta otin vedet ja vedin hetken henkeä. Onneksi alkumatka olisi metsikköä ennen Pirunkurun nousua. Sain Reetan kiinni, jonka vauhdin valitsin tässä vaiheessa vastaavan riittävästi omaani. Pirunkurun nousussa pyysin Reettaa kaatamaan päälleni vettä, jota olin varannut tätä tarkoitusta varten. Jouduin pysähtymään peräti viisi tai kuusi kertaa, vaikka nousumetrejä Pirunkurussa oli selvästi Yllästä vähemmän. Reetta, joka matkan tässä vaiheessa toi muusamaista innoitusta, paineli omia menojaan peläten sijoituksensa happanevan. Tulin mäen ylös hitaasti varmistaen maaliintulon.
Vihdoin se alkoi: vika kymppi alamäkeä. Ennen kisaa puhuin haluavani kellottaa yhden nelosella alkavan kilsan ja rullailin melko kovaa alaspäin. Vähän matkaa pääsin alle vitosta, mutta ei onnistunut kilometriä. Juoksin kuitenkin Reetan kiinni ja totesin, että oikeestikko aioit ylittää maalin ilman mua? Loppuun hölkättiin yhdessä. Reetta otti sellaisen loppukirin, että meinasin jäädä jaloilleni. Maalissa. Jalat syötynä.
Sellaisena omana kuriositeettinään, joku perusmatkalainen tuli 10 minuuttia jälkeeni, sai ennakkoajan, joka on muutama sata metriä ennen maaliviivaa ja pyörtyi ennen maalia DNF.
Treenit ennen vaaroja
Palautuminen YPH:n jälkeen sujui normaalisti. Kyselin Nooalta valmennusmietteitä. Tavoittelin 20h alitusta Vaarojen maratonilla. Lähdimme toteuttamaan MK*2vk + VK*2vk + PK*3vk + keventely*2vk ohjelmalla. Lisäksi valittelin mäkien olevan ongelma, koska oma tuntemus oli etten pysty loivia mäkiä juoksemaan. Nooa ohjeisti verttitonneihin loivassa mäessä.MK-treenien jälkeen muistiin jäi mm. Hoka Trail Cup, jossa osallistuin kahteen kisaan. Lisäksi Nivalassa PEP 57km suorymy. Jos en olisi kisan alussa tehnyt 3,5 min pummia, olisin tullut kolmanneksi. Onneksi ei tarvitse rakentaa palkintokaappia. Nooa haastoi myös puolikkaalle, jossa olisi 1000 nousumetriä ja aika alle 2h. Eka yritys ei onnistunut, mutta toisella yrityksellä meni. Pari kertaa kävin kanavuoren huoltotie x 6 ja alas n. 4min/km.
Yhteenvetona treenit tuntuivat menevän nousujohteisesti ja hyvillä fiiliksillä kohti Kolia.
Vaarojen maraton 130km
Sub 20h tavoite vaaroille on kova, joskaan ei mahdoton. Eka kierros pitäisi saada lähelle 9:30, jotta mahdollisuuksia olisi. Kisa lähti liikkeelle reippaalla hölkällä. Tämä oli eka kisa, jossa olisi mahdollista juosta Heikin kanssa. Marjanpoimijoille olen ollut vähän kade, kun ovat saaneet tehdä tourin kahdestaan. Jaettu kokemus on vaan enemmän kuin yksin tehden.Mutta mies ei ollut tikissä. Olin asettanut sykehälyn 180 bpm, joka on vk1:n yläpäässä. Minun mielestä etenimme reipasta hölkkää ja vauhdin puolesta olisi pitänyt pysyä järkevissä lukemissa, mutta Mäkrä noustiin kävellen hitaasti maksimeilla. Olin lyöty ja Heikki karkasi menojaan. Vähän Mäkrän jälkeen jossain helpossa kohtaa nilkka vielä rusahti. Hiukan nilkka kipunoi, mutta ei mitään hälyyttävää. Hälyjä vaan tuli ja tuli. Hidastin. En tiennyt mikä oli, minua huippasi. Välillä en oikein pysynyt polulla kun heijasi leveäksi. Istuin alas Rykiniemessä ja täytin kaksi pulloa, vaikka piti täyttää kolme. Onneksi 29km kohdalla olisi kaivo, josta saisi täydennystä.
Hidastin ja hidastin reippaaseen kävelyyn. Takaa tultiin ohi. Kroppa ei vain tuntunut toimivan ja tein sen ainoan oikean päätöksen ja kaivoin tikut repusta. Alkoi liivinpelastus. Alunperin minun piti ottaa tikut vasta toiselle kierrokselle, mutta ajattelin että jos jotain sattuu, niin saan liivin pelastettua.
Kiviniemessä pyysin siteen nilkkaan, koska jalka välillä vähän vaivasi. Aki katsoi huollossa kalpeita kasvojani ja totesi kisan olevan pitkä. Niinpä. Varpaat ja jalat alkoivat krampata. Polvi meni krampeista asentoon, joka sattui alamäissä. Ultrasisun Teemu Kainulaisen kanssa lähdettiin Ryläystä kohti. Ryläyksen jälkeen saatiin kiinni Antti ja Ismo. Kumpikin oli siirtynyt turistimatkamoodiin: Antti oli onnistunut katkaisemaan molemmat keppinsä ja Ismon reittä väsytti runsaat nousumetrit Kreikan lomalta.
Puolivälin huolto oli jotain sellaista, jota en ole koskaan ennen tehnyt: 40 minuuttia. Keittoa, leipää, keittolientä, kokista, tee. Teki höpöä ja uudelle kierrokselle lähdettäessä tapahtui jotain ihmeellistä, sillä minulla ei ollut mitään vaivaa. Krampit olivat hävinneet ja kramppien mukana polven ongelma. Nilkan tukiside piti nilkan täysin kivuttomana. Lähdimme Teemun kanssa äärimmäisen varovaisesti liikkeelle. Näin jälkikäteen, jopa liian varovaisesti, mutta hälläkö väliä. Aina kun alkoi krampata nielaisin suolaa hyppysellisen ja polvi ei tässä kisassa enää vaivannut.
Vauhti kasvoi Rykiniemen jälkeen. Valon myötä tajusin nauttivani tekemisestä ja välillä jopa liidin menemään reippaampaa. Teemulla oli paikoin tekemistä pysyä perässä, mutta ei vielä ollut valmis tippumaankaan. Edettiin kuitenkin järkevästi, eli mäet tikuilla vuorotahtia ylös jalkoja säästellen ja tasaisemmat välit hölkäten. Selkiä alkoi tulla vastaan. Puolivälin huollossa sija 25 nousi erityisesti eteläpäässä. Kiviniemessä 13. ja Ryläys-välillä vielä yksi selkä. Siinä tosin selkiä tuli myös sprinttimatkoilta vastaan.
Jossain vaiheessa eteläpäätä sain jonkun ihmeilluusion että olisi jotain mahiksia 20h alitukseen, mutta 100km jälkeen juoksuvauhti alkoi olla syöty jaloista. Teemun jätin pari kilsaa ennen Peiponpellon huoltoa tiellä, jossa hän ei saanut enää hölkkää päälle. Hän tuli n. 10 minuuttia jälkeeni maaliin ihan hyvällä ajalla. Viimeinen kymppi oli melkoista kilometrien seuraamista.
Liiviä mä metsästän.
Tahdon saada L:än.
Siinä lukee UTTF.
Edessä on nousu.
Pitkä, inha, loppunousu.
Sitä ei voi ylittää.
Sitä ei voi alittaa.
Sitä ei voi kiertää.
Pitäisikö hölkätä ylös?
Töms, töms, töms, töms.
Enää tämä mäki.
Sitten on liivi.
Takana 455km.
Jopas alkaa hengästyttää.
Silmissä tummuu.
Pyörryn.
DNF
Lauleskelin liivinmetsästyslaulua ylös kavutessani. Tiina tuli vastaan ja valitteli, kun en tullut kahdelta jota ennakkoon arvailin. Pieni juoksusykäys punaista mattoa ja se oli siinä. Hyvävoimaisena maalissa.
Olen miettinyt mikä alussa meni niin totaalisesti pieleen, mutta yhtä selkeää selitystä en ole keksinyt. Ehkä se oli liian nopea alkuvauhti, mutta mielestäni kroppa ei vain toiminut. Pidän mäkinousuista, nyt ne olivat ekalla kierroksella puolimyrkkyä.
Yhteenveto UTTF unelmasta
2017 tutustuin ekan kerran polkujuoksuun. Opintojen jälkeen halusin tehdä jotain muuta ja haastaa itseäni uudella tavalla. Unelmoin Ultra Trail Tour Finlandin läpäisemisestä ja unelmasta tuli tavoite kun sen kalenteroi 40 ikävuoden heitteille.Nyt 2021 ja 40 vuoden iässä tuo kaukainen haave on saavutettu. Takana on kolme kisaa ja yhteensä 456 km jalan. Olen löytänyt vastauksen kysymykseeni voiko toimistokunnosta treenata ultraajaksi. Sijoitus tourilla 7/118.
Yksi iso projekti on päättynyt onnistuneesti ja pitää keksiä uusi aihio työstettäväksi. Sellaisen liikuntahaasteen saa tarjota 40min alittaminen 10km matkalla. Käytännössä siis cooperin 3000m vauhtia 10km.
Vian ei tarvitse olla suuri, kun se on päässä 😅 Olen koittanut parhaani mukaan myös ylläpitää mielikuvaa Run Forest, Run! tyyppisestä stereotypiasta, jossa ultraajat ovat rumia ja karvaisia 😂🤣😝
Kommentit
Lähetä kommentti