Huoltohommissa - Susannan 24h hiihto Lahdessa

Alkusanat

Tämä on pieni kertomus sellaisesta, jota en uskonut koskaan tekeväni. En nimittäin ole koskaan ajatellut että huoltaisin jotakuta pitkällä ultralla. Tässä tapauksessa kuitenkin sain mahdollisuuden tehdä palveluksen luotettavalle juoksukaverilleni ja jakaa seikkailukokemuksen toisen kanssa (omat juoksuvaellukset tahtoo olla niin erikoiskamaa, ettei niille ole tunkua).

Joten nyt arvoisa lukijani saat katsauksen ensimmäiseen tapahtumaani huollon näkökulmasta.

Susanna hakee apuja

5.3.2024 sain Susannalta seuraavanlaisen viestin:

Heippa Matti,

Haluaisitko lähteä mun kanssa Lahteen hiihtohommiin su 17.3.? Auttais itse asiassa tosi paljon, jos jo edellisenä päivänä (tai la-ma). Ajatuksena hommata Airbnb läheltä stadionia. Mä järkkään majoituksen ja kyydit. Olis tarjolla apuhiihtäjän ja huoltajan hommia ja etsin nyt itselleni luotettavaa tukiporukkaa. 🧡

Tällä hetkellä olen sellaisessa elämäntilanteessa että mikäli kalenteristani löytyy kyseiselle päivälle aikaa ja koen että minusta on apua/hyötyä, voin suostua. Hetken asiaa pohdittuani vastasin seuraavanlaisesti:

Ooh, kiitos luottamuksesta 😊 Lauantaina on jäärogain (16.3.) En taida olla riittävän nopea hiihtäjä. 16km/h on aika haipakkaa, mutta voin pyytää kisavoitelun suksiin joka varmaan muutamaan kierrokseen ainakin riittää. Enemmän näen että pystyn henkisesti jeesaamaan siinä yöllä 02-06, jolloin saattaa uni vaivata 😅

Minulla on kohtalaiset taidot tulkita ihmisiä psykologisesti. Susannan viestistä luin esimerkiksi tuon sanan "luotettavaa" aika eri tavalla kuin moni muu sen lukee. Sitä on ehkä vaikea kuvata, mutta mielestäni se sisälsi sen 140km yhteistä matkaa Nuts300:lla johon mahtui myös ne Susannan pahimmat notkahdukset.

Pyysin Heinikaisen Heikiltä voitelun suksiin ja utelin Susannalta lisätietoja evästyksestä ja suorituspaikasta. Nuts300:lta muistin että Susanna juo melko paljon, joten pissataukoja tulisi kohtalaisen monta. Huomautin asiasta tai oikeastaan kerroin voihan senkin tehdä vauhdista. Lisäksi pyysin evästysohjeet paperille kirjoitettuna ja juomien sekoitussuhteet.

Jossain vaiheessa selvisi että olen ensimmäinen huoltaja joka on lupautunut ja pari muutakin olisi ehkä tulossa. Onneksi Teemun tukijoukolta saisi apuja, tai siinä vaiheessa vielä uskoimme näin.

Aikataulusäätö

Sunnuntaina satoi lunta, joten ennätystehtailu ei ollut silloin millään muotoa järkevää. Homma siirtyi tiistaille ja sitten taas maanantaille. Maanantaiaamuun ja viimein maanantai iltapäivään klo 15.

Minun oli hieman tehtävä uudelleensuunnittelua. Tiesin että työn puolesta ei olisi mikään erityinen kiire ja voisin lähteä Susannan mukaan. Suunnittelin hoitavani maanantaina aamun töistä, osan työpäivää tien päältä ja sitten vähän lisää iltasella, jotta saan työajan kuitattua. Auttaisin Susannan pahimman yli yöllä ja sitten päiväksi menisin etätöihin Lahden toimistolle, jonne oli stadionilta muutama kilsa. Tämä oli pläni ja siitä toteutui lähinnä tuo aamun muutama tunti.

Lähtö Lahteen

Susanna haki minut Sitowisen toimistolta ja koukkasimme meidän kautta hakemaan sukset ja rinkkani. Sitten lähdimme kohti Lahtea. Välipysähdyksellä, eli Susannan pissatauolla, kävimme Karoliinan Kahvimyllyllä ja syömässä Vierumäen Matkakeitaalla. Susanna on aika energinen ihminen ja luulen että hän käy juomallaan nesteellä 🤔

📷 Matti Katila

Kävimme mielenkiintoisia keskusteluja. Oikeastaan ekan kerran Susanna kertoi että oli miettinyt sitäkin vaihtoehtoa ettei ennätystä syntyisi. Minäkin heräsin tähän ekan kerran, koska pidin itsestään selvänä että Susanna ennätykseen yltää. Oma arvioni oli että Susanna hiihtää 400km, joten en ollut oikeastaan mistään huolissani. Näin jälkikäteen pohdittuna en olisi edes suostunut huoltajaksi, jos en olisi tiennyt Susannan hoitavan hommaa. Mielestäni ultrat suurelta osin suunnitellaan ja toteutetaan oman kunnon perusteella. Saattaa tulla asioita, mutta niille lasketaan riskikerroin ja ne vaikutukset pitää analysoida.

Lisäksi puhuimme unelmista ja töistä. Meillä molemmilla on unelmia muuttaa tapaamme elää ja tehdä töitä. Susanna varmasti pystyykin tulevaisuudessa vaikuttamaan töihinsä paremmin. Tämä ennätys olisi yksi askel kohti lisätunnettavuutta, joka mahdollistaisi lisää valmennettavien ottamista.

Keskustelimme myös somesta ja blogaamisesta. Huomautin että hiihtosuorituksesta olisi hyvä kirjoittaa blogikirjoitus, koska tämä on sellainen jota kukaan muu ei voi kokea (ellei aio yrittää rikkoa ennätystä).

Voi itku mikä sotku!

Tulimme hyvissä ajoin (n. 2h ennen suunniteltua lähtöä) Lahden stadionille. Tapasimme Teemun ja lähdimme tarkastelemaan paikkoja. Tällöin meille alkoi selvitä asioiden todellinen tila. Kaupunki oli kyllä ajanut ladut, mutta lopuksi jyrännyt koneella vapaan ladun koko kentän poikki. Voi voi, eihän tuossa ole mitään järkeä huomasin pohtivani. Tämä ei kuitenkaan ollut se pahin asia.

📷 Matti Katila

Latuja oli kolme, joista yksi oli Susannalle, kaksi Teemulle ja lisäksi hänelle oli huoltomäki. Susannalle oli lisäksi vapaan kaista, jota ei kuitenkaan kertaakaan käytetty kuin huoltoon. Näistä vain uloin latu oli jäädytetty, vaikka talkoolaiset olivat aloittaneet jo aamulla. Jaahas, no siinä oli sitten ensimmäinen hommani eli seuraavan pari kolme tuntia hoitelin/osallistuin jäädytykseen. Siellä oli myös Tuija ultra siskoista ja äiti parin lapsen kanssa, jonka nimen jo unohdin. Oli muitakin, kiitos kaikille osallistujille.

Jossain välissä kerkesin käymään Susannan kanssa huoltotilassa nopeasti läpi tavarat. Noshilta oli jolloksia, urheilujuomaa ja korkea-energistä. Komeron nuudelipurkkeja oli huoltajille ja hiihtäjille. Lisäksi Susanna oli varautunut puurolla, soijakaakaolla sekä hedelmäsmoothiella. Varavaatteita oli iso kasa ja käsineitä, sekä vaihtomonoja.

Radan mittaus

Jäädytyksen jälkeen alkoi seuraava "episodi", eli ratojen mittaus. Rata mitattiin ulkoladun ulkoreunasta. Mittauspyörä ei tahtonut pyöriä jäädytetyllä ladulla, joten ensin mittasimme valkoisella mittarilla. Toistomittaukset eivät olleet yhtenevät, joten toiseksi ladut mitattiin sinisellä mittarilla. Sininen mittari sai kahdesti saman tuloksen, joten uskoimme sitä. Mittaustulokset kuvattiin Guinnesin mahdollista ennätystä varten. Tästäkin olisi ollut mahtava saada riittävät esitiedot. Jos Teemu oli jo 10 kertaa tätä yrittänyt, luulisi että näistä olisi selkeät ohjeet jaettu.

Avoimuuden nimissä kerron tässä että Susannan latu valkoisella mittarilla mittaustulokset olivat 394,x m ja 396,x m ja minä mittasin 396,7 m. Ennätykseen käytettiin sinisen mittauspyörän 396,9m lukemaa. Ennätys olisi tullut myös lyhyemmällä mittauksella. Varmuuden vuoksi laskimme että rata olisi voinut olla yli monta metriä lyhyempi ja silti ennätys olisi tullut.

Kaiken kaikkiaan ihmettelin miksei latuja oltu mitattu aikaisemmin. Itse ajattelin että olimme vieraita Lahdessa, Teemun kotikaupungissa, mutta kohtelu oli kuin kilpatallille, vaikkeivät hiihtäjät kilpailleet toisiaan vastaan.

Lähtö vai lähdön siirto?

Mittauksien jälkeen oltiin jo lähtötunnelmissa, mutta sitten tuli vielä jokin säätö kellon kanssa. Teemu jo alkoi tuskailla että saadaanko hoidettua vai otetaanko sukset jalasta. Vihdoin kello saatiin ratkaistua. Lähtö oli ihan hollilla ja Teemu kysyy onko kierroksen laskijat valmiina, tai oikeastaan, onko kierroksenlaskijat Susannalle? Taas sellainen "mitä ihmettä?!" hetki, eikö samat laskijat voi laskea Susannalle? Ilmeisesti ei. Menen pöydän luo kysyn miten tämä hoidetaan ja avustajat ojentavat vihon johon voin alkaa merkata kierroksia. Koska vapaan latua ei ehditty mitata, käyn vielä sanomassa Susannalle että hiihtää vain sitä omaa latua.

Hiihto alkaa

Sitten koittaa se odotettu tuokio eli lähtö. Ennätyksentavoittelijat ampaisevat liikkeelle hiihtoavustajineen tasan 17:32. Minä sen sijaan kirjaan kierroksia, latua ja aikaa vihkoon. Aika nopeasti minulle käy ilmi ettei siitä hommasta yksin selviä. Koulutan nopeasti kierroslukulaskijat, jotta voin siirtyä seuraavaan hommaani eli tarjoan Jollos-marmeladia energiaksi ja lämmintä urheilujuomaa. Lisäksi pitää yrittää laskea onko kierrosnopeus riittävä vetureille, jotta vauhti ei ole liian hidas tai toisaalta ylinopea.

Aina kun tuli uusi kasvo sanomaan että tuli huoltamaan Susannaa opetin kysyjälle pian jonkun homman. Lisäksi piti huolehtia etteivät tekijät olleet liian pitkään tai kylmissään ja muistivat käydä syömässä. Kukaan ei minulle varsinaisesti sanonut statustani, mutta toimin huoltokoordinaattorina. Ilmeisesti olin melko intensiivisesti hommassa mukana, koska joku kysyi olenko Susannan mies.

Perus ultraamista

Ultraaminen sinänsä on minulle tuttua puuhaa. Siinä vain huolehditaan että syö, juo, liikkuu eteenpäin ja toistaa tätä. Itse harrastan polkujuoksu ultria, koska koen ne itselleni helpoksi. Nyt oli kuitenkin eri homma. Susanna viiletti n. 18km/h välillä ohi. Pyrin antamaan pullon pieneen alamäkeen ja huusin etukäteen "JUOMA" tai "ENERGIA", jos kyse energiasta. Huudon tavoite oli saada huollettava ennakoimaan tuleva tilanne. Radan kiertäminen on kuitenkin melko monotoonista. Olin varautunut nastakengillä ja juoksin vierellä antaessani täydennyksen.

Sellainen normaali satsi oli kaksi Jollosta ja jonkun matkaa siitä käden lämpöistä urheilujuomaa 250ml lötköllä n. 20 minuutin välein. Suksia oli käytössä neljä paria ja niitä vaihdettiin ehkä 1,5h tai 2,5h välein.

Yö

📷 Marko Jyrinki

Susanna menee normaalisti nukkumaan klo 21 ja ohjeistin silloin siirryttäväksi kofeiinipitoisiin Jolloksiin parin tunnin ajan ja sen jälkeen tuntemusten mukaan. Etukäteen olin aprikoinut iltalähdön olevan Susannalle pahin mahdollinen, koska tavallaan yö vaan jatkui ja jatkui kohti iltaa.

Kävin välillä sisällä syömässä tai juomassa tai vaihtamassa itse vaatteita. Aina kun palasin ladun varteen, huomasi Susannassa selvän eron. Hänelle vain minun preesens oli riittävä ärsyke tuomaan turvallisuuden tunnetta. Se oli hämmentävää, koska sitä en ollut ennakoinut. Mutta ilmeisesti sanani "autan sinut yön yli" toimivat nyt ihan konkreettisena mielen apuna.

Yöllä 3:28 Susanna pyytää laittamaan viestin miehelleen Väinölle: "171km, tavoitevauhdissa, pusipusi". Minua kovasti nauratti tämä viesti. Siis lähinnä siksi että se oli minun puhelimesta lähetetty.

Liikaa vettä jäädytyksessä

Ekalla jäädytyskerralla latu imi paljon vettä. Pinta kuitenkin kului ja latu hidastui selvästi. Lähdimme jäädyttämään uudelleen, mutta valitettavasti käytimme vastaavaa vesimäärää kuin ensimmäisellä kerralla. Tästä Susannan monot kastuivat, joten monot piti yöllä vaihtaa kuiviin suksien vaihdon yhteydessä. En ollut tässä operaatiossa mukana, kun valmistauduin hiihtooni.

📷 Tuija Rantalainen

Huoltajan ensimmäinen ahdistus

Yö-hiihtäjiä oli niukalti, joten vaihdoin hiihtokamppeet ja lähdin peesiin kiertämään rataa. Pysyin mukana, joten sitten aloitin veturina. Ensimmäinen pätkä oli reilu tunti ja 20km. Minun vauhtini ei vaan ollut riittävän kovaa. Olisi pitänyt olla yli 16km/h, mutta vauhti jäi jonnekkin reiluun 15km/h. Minua niin otti päähän. Pahin mahdollinen tilanne että huoltaja ei pysty hiihtämään riittävän kovaa. Olisinko vastuussa Susannan ennätysyrityksen mahalaskusta? Soimasin itseäni. Miksen pääse lujempaa? Onko nämä minun sukset liian hitaat vai tekniikka pielessä? Olin aivan varma että jos tekniikka olisi ollut täysin pielessä Susanna olisi sen takaa ohjeistanut kuntoon. Ja kyllä työntöni olikin liian lyhyt, mutta koitin ja koitin eikä asia vaan korjaantunut. Susanna takana vaan lohdutteli että on hyvä että saa välillä levätä leppoisampaa kyytiä, mutta tiesin ettei hän vain halunnut sanoa.

Viimein joku tuli päästämään minut pois ahdingosta. Ja kävin syömässä ja juomassa. Sovin Ollin kanssa että koittaisimme 30min/30min jatkaa, koska hiihtäjiä ei ollut kuin me kaksi. Sain Peltosen tiimiltä uuden voitelun, mutta ei parantunut vauhti. Toinen 30min ei ollut ensimmäistä pätkää juurikaan helpompi. Ärsytti. En vaan pystynyt tähän niin hyvin kuin olisi vaadittu.

Kolmanteen reiluun puolen tunnin pätkään sain nnn-monot lainaan ja otin Susannan suksiparin. Jos ei näillä, niin miehessä on vika ajattelin. Kohta jouduin toteamaan että todellakin miehessä on vika. Lykin menemään niin kovaa kuin pääsin kuitenkin säilyttäen ajatuksen että useita kierroksia vielä on jäljellä. Jouduin huutamaan huollolle: "Hakekaa Olli!" meni ainakin 10 minuuttia eikä mitään tapahtunut. Huusin "HAKEKAA OLLI, MÄÄ TILTTAAN KOHTA!". Viimein Arjan lainaama vihreä untsikka lipui ladun viereen Ollin päällä ja tänä kautena 3800km hiihtänyt hurjapää iski veturin paikalle. Jälkikäteen kuulin että Ollin herättämisessä oli ollut vähän töitä.

Menin sisälle nuolemaan henkisiä haavojani. Ärsytti ja helpotti samaan aikaan. Totesin faktat: minusta ei olisi apua ladulla, vaan sen vieressä. Kävin suihkussa ja laitoin lämmintä päälle.

Aamun sarastus

Aamu tuli ja minun piti lähteä sinne Lahden toimistolle, mutta mihinkä sitä lähtee kun ei homma olisi ihmisten vähyyden takia pyörinyt niin että olisin luottavaisena voinut poistua? No, minulla on 50h saldoja varattuna omiin seikkailuihini ja tämä seikkailu lasketaan niihin 😂 Onneksi hiihtäjiä alkoi tulla lisää aamulla, jotta veturit saivat lepiä.

Aamu kympin jälkeen tuli nelisen kaatumista. Ensimmäisellä vaihdettiin sukset ja hinkattiin lasit puhtaaksi. Mutta lasit olivat melko puhtaat. Kaatuminen ilmeisesti johtui toisen silmän näön osittaisesta sumentumisesta, joka vaikeutti tasapainon pitämistä.

📷 Tuija Rantalainen

📷 Tuija Rantalainen

Koin huollon tiimin täysin osaavaksi ja lähdin klo 11 maissa vähän syömään ja ottamaan tirsat. Nukuin noin tunnin.

Herään painajaiseen

Tullessani levolta Susannan tilanne on alkanut selkeästi huonontua. Tämä tuli minulle yllätyksenä, mutta näin jälkikäteen on ymmärrettävä että tasatyöntö vasenta kaartoa ilman mäkiä on niin monotonista, että näin vain kävi. Heräsin huoltajan painajaiseen. Mikään ei ole enää hetkeen kelvannut ja maha oireilee. Viimeksi ongelman sai purettua käymällä pissalla, mutta uskon että sitä on jo kokeiltu.

Arja kertoo kuinka Susanna ei enää suostu syömään, kun ei kelpaa. Kysyn milloin viimeksi energiaa on mennyt ja pyydän että saan antaa ne. Huudan Susannalle "Energiaa! Olet ottanut viimeksi 40 minuuttia sitten. Nyt on pakko!". Kiltisti käsi ojentuu ja ottaa energiat vastaan. Palaan lähtöviivalle ja Arja toteaa, "niin kyllä miehiltä ottaa, mutta häneltä ei kelpaa". Nauramme yhdessä. Seuraavaksi juotamme vettä. Silloin kun äklöttää, voi vesi tuntua kivalta vaihtelulta, mutta se on juomana riskialtis, kuten myös kokis. Sillä niissä ei tule mukana elektrolyyttejä joka voi johtaa kramppeihin. Ja tässä olisi vielä viitisen tuntia maaliin. Kohta tulee Susannalta pyyntö että Arja tai Tuija tulisi auttamaan pissille. Arja kääntyy kohti takamutkaa ja toteaa lakonisesti "johonkin sentään kelpaan, mihin miehistä ei ole". Nauramme taas iloisesti. Susanna on tiuskivaan hiihtäjään verrattuna helppo ja kiitollinen huollettava. Kissa kiitoksella elää totean, kun olen saanut sen ainakin tuhannen kiitoksen Susannalta.

Ilmeisesti pahin pohja saavutetaan, kun Susanna viimein saa kysyttyä hänen mieltään painavan kysymyksen: "Matti, voitko sää ajaa takaisin?" Vastaan: "Tottakai". Juoksen vierellä pariin otteeseen ja koitan kysellä mikä on ongelma. Nyt on kipuja, mutta tarkemmin ei asiaa avaa. Saadaan pari kertaa kaakao uppoamaan mimmiin. Huolto on huolissaan energiasta, koska juomaa on mennyt mutta ei energiaa. Rauhoitan muita toteamalla että kaakaosta saa energiaa eikä tähän tarvi reagoida. Otamme strategisen suksien vaihdon. Työnnän pullan suuhun ja sanon että pullaa. Sussu ei laita vastaan, perään hörppy juomaa. Custom skin tyyppi vaihtaa sukset, Marko tukee takaa. Homma toimii. Saadaan Susanna hetkeksi pysähtymään.

Juoksen susannan vierellä ja huudan että sää pystyt siihen. Susanna vastaa "niin pystyn, mutta haluanko?". Tämä on kertakaikkisen vihuliainen tilanne. Seuraavalla kerralla jutellessamme Susanna toteaa hiihtävänsä 380km ja lopettavansa. Olen ollut kaksi kertaa puhelimen päässä tilanteessa jossa urheilija on kesken juoksun pähkäillyt keskeyttävänsä. Tiedostan että urheilija tekee itsenäisesti sen päätöksen ja siinä on vaikea löytää ne oikeat sanat joilla saa vakuutettua jatkamaan. Toisella kertaa puhelun jälkeen tilanne päätyi keskeytykseen, toinen meni maaliin asti. Nyt oltiin siis tilanteessa jossa oli jonkinlainen kiputila ja tekeminen ei ollut enää hauskaa. Tein strategisen päätöksen ja hain uuden parin suksia. Vein sukset voideltavaksi ja nauratti kun niitä suksia työstettiin huolella, mutta lopun vauhdit olivat hidastuneet niin alas, ettei asialla ollut enää mitään väliä suksien suhteen. Keräsin huoltotiimin kasaan ja annoin jokaiselle tehtävän pysäytyksen yhteyteen. Yksi syötti, minä vaihtaisin sukset, yksi juotti jne. Kohta kun Susanna meni ohi huikkasin "seuraavalla kierroksella suksien vaihto!". Tämä pieni suksien vaihto ja hetken huolehdinta sai ehkä vähän katkaisemaan sitä pahinta kierrettä. Nyt piti käyttää psykologista viekkautta. Hämäsin jopa huoltotiimiä siinä määrin etteivät he huomanneet ME lukemien ylitystä. Tiesin ettei Susannaa kiinnostanut jokin tietty kilometrimäärä, kunhan ennätys rikottaisiin.

Maali häämöttää

"Millä ilveellä saadaan Susanna maaliin?" kysymys oli vaihtunut "miten toimitaan maalissa?" kysymykseen. Susanna pyysi lämmikettä. Haimme takkia, hametta ja pipoa. Yleensä tällainen johtuu energiavajeesta, mutta nyt uskon asian olleen vain hidastunut vauhti ja märät vaatteet. Pysähdykseen meni aikaa ja harmittelin ääneen kun en osaa naisten hepeneitä pukea ja Susanna vain korjasi että se on miesten (shortsit).

Teemu oli saanut hirmu liidon loppurutistukseen ja kiersi vielä 20km/h keskimmäistä latua. Pyysin Susannan hiihtäjiä käyttämään vain ykköslatua koska siinä tuli melkoinen vaaran paikka. Ja olin kuullut että Teemu olisi ennakoidulla nopeudella ylittänyt ennätyksen vain kilometrilla eli kahdella kierroksella. Käytännössä loppurutistuksessa ennätys siirtyi kauemmas. Teki mieli vielä kerran laittaa sukset jalkaan ja mennä mukaan letkaan, mutta järki stoppasi aikeet onneksi. Minulla olisi runsaasti tehtäviä vielä edessä, eikä niiden velvoitteiden hoitaminen onnistuisi suksilta ja suihkussa käynti olisi vain hidastanut loppuhässäkkää.

Kävin kysymässä miten matka mitataan. Ajan kohtaa vai liu'un päätyttyä. Kuulemma ajan kohtaa joten juoksin viimeisen kierroksen Susannan vierellä ja huusin kellostani loppusekunnit. Lisäksi Jenni tuli lapion kanssa joka laitettiin merkiksi mittamiehelle. Ja Jenni pysyi paikallaan, kunnes mittamies oli käynyt.

📷 Jenni Platan

Alkoi melkoinen show. Onneksi - onneksi! - Susanna oli laittanut muutama kierros aiemmin lisää vaatteita. Muuten olisi nyt pitänyt alkaa vaatteita hyysäämään kameroiden laulaessa. Koitin pysyä poissa kuvista, koska tämä on urheilijan hetki. Erikseen otettiin sitten Sukseen ja Custom Ski kuvat huoltotiimin kanssa. Ajatuksissani mietin että on melko brändiarvokkaat kuvat.

📷 Matti Katila

📷 Matti Katila

Loppurutistus

Juhlallisuuksien jälkeen piti saada Susanna suihkuun ja palautuminen käyntiin. 24h liikkumatta suksilla oli saanut jalat turpoamaan. Horkka iski, johon onneksi tehosi pari lasia lämmintä vettä. Jenni sai jeesattua Susannaa suihkussa. Keräsin ensin omat kamppeet ja sitten roudasin Susannan kamppeet autoon. Lähdimme ajamaan Jyväskylää kohti. Valvomisesta näkökykyni ei ollut tarkimmillaan. En nähnyt kylttejä ilman siristelyä, mutta onneksi ei tuolla matkalla mitään erityisiä kylttejä olekkaan.

Pysähdyimme pissatauolle Jari-Pekkaan. Sain avata ovet ja kiinnittää vyöt, koska Susannan olkapäät ja ranteet olivat kivuissa. Susannaa nukutti ja hän soitti Tommille. Ympyrä sulkeutui: Tommi oli ehdottanut minua huoltajaksi. Kerroin Tommille mm. ihmetelleeni tätä outoa kilpailuasennetta. Polkujuoksussa tsempataan kaikkia, myös kilpakumppania. En ymmärtänyt yhtään tätä hiihdon asennetta. Minä ja Susanna tsempattiin jatkuvasti myös Teemua.

Kotopuolessa siirrettiin kamat autosta sisälle ja Väinö heitti minut kotiin. Pääsin vihdoin nukkumaan ja seuraava työpäivä oli sumuisehko iltapäivästä.

Loppuyhteenvetona totean, että huolimatta siitä että Teemulla yrityskertoja oli kymmenen ja osaamista kertynyt vaikka miten, niin meidän poppoo yksinkertaisesti huolsi paremmin Susannaa! Kyllä minä tiedän kun tapahtuu onnistuminen ja tälläkään kertaa se ei olisi ollut mahdollista ilman mahtavaa tiimiä. Lisäksi osansa hoiti sponsoreilta saatu tuki (Nosh, Komero ja Custom Ski). Oli ilo olla osa onnistumista, osa maailmanennätystä. Tämäkin oli kiva kokemus, jota ei varmaankaan pääse enää oman elämän aikana toistamaan.

Kiitos Arja, Tuija, Marko, Jenni, Olli, Miikka, Teemu, Custom Skiin tyypit, Peltosen voitelutiimi ja muut joiden nimiä en joko tiedä tai kysynyt tai unohdin. Ja tietysti kiitos ja onnittelut Susanna Ylinen!